Keittiö

Keittöni alkaa olla vähitellen valmis. Enää puuttu oikeastaan kaksi asiaa. Pöytätasot (vahattu tammi) ja allaskaapin sisustus. Pöytätasot eivät ole vielä saapuneet, mutta ne on maksettu (380 €) eli homman pitäisi kohtapuoleen olla selvä. Allaskaapin sisustus on vielä hankkimatta.

Ikkunaverhot löytyivät Hemtexin poistokorista. Oikeastaan ne ovat pöytäliinoja, mutta käyvät mainiosti ikkunaverhoiksi. Löysin myös samaa sarjaa olevat tabletit. Ikkunaverhot maksoivat yhteensä 10 €. Ompelin niihin käänteet, silitin ja ripustin ikkunaan.




Pöydän löysin ystäväni avustuksella, joka havaitsi lähikauppansa ilmoitustaululla myynti-ilmoituksen korkeakiiltoisesta valkoisesta pöydästä. Olin maininnut asiasta FB:ssä. Asia oli jäänyt hänen mieleensä ja sitten törmäsi ilmoitukseen juuri sopivasti ennen juhannusta, kun minulla alkoivat Pöytä oli ihan hyväkuntoinen. Pyyntihinta 190 € oli varsin kova, mutta pienen tinkaamisen jälkeen se lähti 150:llä eurolla. Ehkä vielä hintava. Omistaja sanoi maksaneensa siitä 499 ja se oli ollut käytässä alle vuoden. Tuoleina ovat Askosta hankitut muurahaistuolin tyyppiset valkoiset tuolit. Ne olivat tarjouksessa ja maksoivat 25 €/kpl. Joten neljästä tuolista selvittiin satasella.

Keittön matto löytyi entisen asuntoni olohuoneesta. Matto sopii väritykseen täydellisesti.

Valaisimena on Ikeasta  aiempaan asuntoon  hankittu muovivalaisin, joka on aika monen kodin keittiön katossa.

Sivupöytänä on entinen ruokapöytämme. Ruokapöytämme nimittäin koostui aiemmassa asunnossamme kahdesta laatikostosta. Laatikostoissa säilytän mm. lautasliinoja ja pöytäliinoja yms. pientä sälää.

Lisäksi hankin SPR:n kirpputorilta tammikaapin. Siinä on suupuhallettua lasia ovet, joissa on lyijykiskot. Kaappi on tilava ja se sopii lattian väritykseen hyvin. Hintaa kaapilla oli 120 €. Samalla kerralla tuotiin lastenhuoneeseen 1920-luvulta peräisin oleva kirjahylly. Siitä puuttuvat lasit, mutta hylly sopii täydellisesti huoneen sisutukseen, joten lasien puuttuminen ei ole todellakaan kynnyskysymys.

Lisäksi vaihdoin keittön kaappien vetimet. Vetimet maksoivat 3,90 €/ 2 kpl. Tarvitsin niitä 19 kpl eli 10 kahden kappaleen pussia. 39 € Lisäksi 3 kpl nuppivetimiä (7,80 €), jotka olivat saman hintaisia lankavetimien kanssa. Vetimien vaihtaminen muutti keittiön ilmettä sen verran paljon, että siirsin ovien vaihtamisen odottamaan hamaan tulevaisuuteen.

Sitä ennen täytyy kuitenkin uusia tiskipöydän allaskaapin sisältö. Sinne olen ajatellut tilata lankaorin ylähyllyksi ja alle sitten jätevaunun alas kahdella roskiksella. Ajattelin ensiksi suurempaa systeemiä, mutta en ole täysin vakuuttunut sellaisen toiminnallisuudesta, joten taidan jättää väliin. Asia on venynyt hieman kohtuuttoman kauan, sillä tämän yksityskohdan päättäminen on ollut yllättävän haastavaa.


Sisustushankinnat tähän keittiöön:

Astiakaappi, tammea SPR:n kirppis 120 €
Pöytätasot, vahattu tammi, 380 € (mittaan sahatut, sis. kotiinkuljetuksen)
Tuolit 4 kpl, Asko á 25 €/kpl 100
Korkeakiiltoinen pöytä (käytetty) 150 €
Ikkunaverhot 10 €
Lankavetimet 19 kpl 39 €
Nuppivetimet 7,80
Työpöytälamput 2 kpl a 54 €/kpl 108
Asennus 50 €
Yhteensä: 964,80 €

Maalia meni noin 4 litraa. 9 litran remonttimaali oli tarjouksessa 34,90 joten litrahinta oli 3,87 €/l ja 4 litraa maalia siis 15,51 €.

Jos lasketaan yhteen koko keittiön uudistuksen hinta
Kodinkoneet 5100 € (sisältää myös pyykinpesukoneen ja kuivausrummun- ne nyt eivät ole keittiökoneita)
Lattiaremontti 438,52
Sisustushankinnat 964,80
Maalit  15,51
Yhteensä: 6518,83

Allaskaapin sisustus
1 l maalia 15.90 €
Hylly (täyspuinen/mänty valmispala ) 5.90 €
Korivaunu kolmella roskiksella 19.90 €
Dyykattu kori, joka kiinnitettiin kaapin oveen biopusseja ja pattereita yms. pikkuroskaa varten. 0 €
Allaskaapin sisustus yhteensä 41,70 €

Yhteensä 6560,53 €


Päivitän myös jossakin vaiheessa keittiön kaapit joko maalauttamalla ovet tai sitten uusin ovet ihan kokonaan.  Se saa nyt kuitenkin odottaa.

Ostoskorissa


Aiheeseen liittyviä postauksia

Keittiöostoksilla

Lattiaremontti 


On se nyt vaan tyhmää maksaa liikaa



(Edit 21.4.2015)

Comments