Ruokaostoksilla tammikuussa 2015



Nyt on sitten vuoden 2015 ensimmäisen ruokayhteenvedon aika.

Tammikuussa 2015 ruokaostoksiin kului  229,12 €.   Tämä vähän yllätti. Positiivisesti. Sillä vaikka rahaa kului noin vähän ja syömispuolen ostoksiin kuuluu myös kaikenlaista makeaa (joulun alesuklaata), jota ostin aika reilulla kädellä herkkulaatikkoon. Lapsilla on edelleenkin kerran kuukaudessa karkkipäivä ja nameja on nyt kyllä sitten vähän pidemmäksikin aikaa.


Olen  ylpeä jälkikasvustani, sillä namit eivät häviä herkkulaatikosta omia aikojaan, vaan karkkipäivästä pidetään kiinni. Itsehillinnän kehittyminen on todella hyvä asia. Kurinalaisuutta ja itsehillintää tarvitaan ihmiselämän kaikilla osa-alueilla. Sitähän harjoitellaan oikeastaan koko kouluajan. Jotkut vain oivaltavat tämänkin  asian vähän nopeammin kuin toiset.

Päivän keskikulutus
Kun kuukauden ruokakulut jakaa, ovat ne vain 7.90  €/päivä. 
Tämä siis selittyy sillä, että lihaa on ostettu mukavasti tarjouksista eikä tarvetta suuremmille hankinnoille ollut. Alessa oleet appelsiinit pudottiviat merkittävästi ruokalaskua. Kilo maksoi n. 0,65 € ja tilaisuutta appelsiinifanissa perheessämme käytettiin hyväksi. Teimme helppoa hedelmäsalaattia, johon tulee pilkottuja hedelmiä valinnan mukaan ja nesteeksi sitten appelsiinituoremehua niin että hedelmät juuri ja juuri peittyvät.
Erittäin helppoa ja herkullista.

Mitä söimme?
Mitä meillä sitten syötiin? Joulukuussa 2014 ruokaostoksiin humpsahti yli 400 euroa. Jouluksi tuli hankittua kaikenlaista vähän enemmän kuin mitä kuukaudessa oikeasti kului, joten tammikuussa sitten syötiin osin joulun jäämiä ja hyödynnettiin alkukuukaudesta pakkaseen laitettuja leipomuksia muutenkin. No totuushan on se, että tällaisella summalla ei taideta ihan joka kuukausi selvitä. Kun lihavarastot loppuvat, niin siinä vaiheessa summa näyttää luultavasti taas vähän erilaiselta.

Vuoden ensimmäiset ruokakutsut osuivat sitten maanantaille 5.1., jolloin muutama työkaverini tuli kylään. Söimme pitkän kaavan mukaan ja paransimme maailmaan aamuyön puolelle.

Tammikuun ruokalistat näyttivät tällaiselta. Aamupala on yleensä jogurttia, kaurapuuroa, muroja, leipää ja hedelmiä. Leikkeenä juustoa ja kinkkua. Tosin kinkku näyttää sellaiselta hyödykkeeltä, joka menee vähän huonosti kaupaksi.

Viikko 1
Tämä viikko mentiin luovasti joulun jäämillä.
Mm. jouluaaton riisipuurosta ja perunalaatikosta tehtyjä karjalanpiirakoita napsimme salaatin kanssa.

Perunasose ja possun ulkofilée maistui herkulliselta uudenvuoden aattona.

Perjantaina makaronia ja jauhelihakastiketta.

Lauantaina savustettua siikaa ja perunasosetta. Katkarapuja, salaattia. Illalla salaattia.

Sunnuntaina perunaa ja jauhelihakastiketta. Loppu eväsrasiaan.

Viikko 2
Maanantaina olivat työkaverini kylässä.

Tiistaina kokosimme maanantain jämistä ruoan.
Alkuruokana parsakaalikeittoa ja pääruokana lohkoperunoita ja paahdettuja porkkanoita.
maanantain lohkoperunoita  riitti myös keskiviikolle.


Keskiviikkona, yleisön toivomuksesta, keitin riisipuuroa.

Torstai riisipuuroa riitti vielä tällekin päivälle.
Iltapalaksi tein munakkaan, jossa oli kinkkua, tomaatteja, salamia.
Yksi annos jäi perjantaille eli siitä saatiin eväs.

Perjantaina yleisö vaati lasagnea. No sitähän sitten tietysti väännettiin. Lasagnea tulee kerralla sen verran reilusti, että sitä  syödään sitten myös seuraavana päivänä eli lauantaina.

Lauantain ruokana perjantain jäämät.

Sunnuntaina
Paistettiin possufileestä pihvit.


Viikko 3
Maanantai
Maanantaina keitin parsakaalikeittoa. Kestosuosikki, jota oikeasti halutaan.

Tiistai
Parsakaalikeittoa riitti myös tiistaille.  Eväänäkin sitä saatiin tiistaina

Keskiviikko
Jauhelihakeitto. Eväät torstaille.

Torstai
Torstaista tulikin sitten oikein juhlapäivä. Leikkasin  ostamani sisäfileen annospaloiksi ja pakastin ne. Hellyin sitten paistamaan keskellä viikkoa herkkupihvit, kun neidit esittivät toiveen. Lisänä lohkoperunoita, sieni-sipuliseosta.

Perjantai
Tortillaa. Pitkästä aikaa aivan mahtavaa. Täytteenä jauhelihaa, salamitahnaa, kurkkusalaattia, tomaattia, raejuustoa, sieniä, riisiä... Huomasin muuten sellaisen asian, kun olen yrittänyt noudattaa vähäsokerista ruokavaliota nyt tammikuussa, että noissa kaupan tortillaleivissä on aika paljon sokeria. Sen ihan maistoi! Täytynee ruveta itse paistamaan taas nuo tortillaleivät.

Lauantai
Perjantaina jäi täytteitä ja pari tortillaa, joten lauantaina päästiin helpolla.

Sunnuntai
Lihapullat ja perunasose. Porkkanaraastetta ja raejuustoa sekä puolukkasurvosta. Kotoinen ruoka.
Eväät maanantaille. 

Viikko 4
Maanantai
Evääksi perunasosetta ja lihapullia.
Lihapullia ja kastiketta sitten iltaruokana. Porkkanaraastetta tehtiin lisää.
Ja loppu tietenkin evääksi.

Tiistai
Jauhelihakeitto.


Keskiviikko
Tytöt söivät jauhelihakeittoa. Tulin kotiin töistä vähän myöhemmin.

Torstai
Perunasose. Pihvit. Tein myös jauheliapihvejä pakkaseen. Jauheliha kun sattui olemaan Cittarin arjen säästöissä tarjouksena.
Eväät töihin jauhelihapihveistä ja perunasoseesta.

Perjantai
Muikkuja. Lapsukaiset yökylässä, joten kerrankin sellaista, mistä tykkää itse.

Lauantai
Lauantaina tein sitten karjalanpaistia. Junnut innostuivat syömään oikein reippaasti, joten eväät maanantaille ja sunnuntaista tulee sitten pastapäivä.

Sunnuntai
Pekonipastaa. Tästä juniorille ateria koulun jälkeen. Illalla syötiin riisipuuroa ja vadelmakiisseliä.
Kaksi kamua ruokavieraina.

Viikko 5

Maanantai
Viikonlopusta ei paljon jäänyt.  Joten tänään sitten täytyi kehitellä jotakin nopeaa, koska illalla oli edessä luottamustehtäviä hallintoneuvostossa. Muistin että karjalanpaistista jäi rippunen, joten hävikki hyödyksi ja lihakeitto. Loput lihakeitosta matkasi evääksi töihin.

Tiistai
Tiistaina oli vuorossa mössö. Meidän perheen "kansallisherkku", joka kauhistuttaa yleensä niitä, jotka eivät pidä mausteista. Kattilallinen mössöä ja meillä on  ruokaa ainakin keskiviikoksi ja parhaassa tapauksessa myös torstaille. Tästä tietenkin eväät keskiviikolle.

Keskiviikko
Mössölinjalla. Helpotti kovasti, sillä töitä oli jälleen viiteen saakka ja sen jälkeen täytyi vielä hieman katsoa seuraavan aamun tuntia.

Torstai
Evääksi nappasin pari leipää, sillä mössö riittää juurikin illan ruoaksi.
Perjantaillekin tulee sitten evääksi leivät. Tosin pakkasessa olisi täytettyjä (jauheliha-sieni) ohukaisia.

Perjantai
Perunoita ja jauhelihapihvejä. Kestosuosikki. Pihevejä löytyi pakkasesta, joten tarvitsi vain kuoria ja keittää perunat ja tehdä kastike. Lisänä salaattia, jossa värinä oli paprikaa, tomaattia ja fetajuustoa.

Lauantai

Tammikuun viimeinen päivä. Perinteisesti lauantaina leivon aina jotakin ja teen ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan, mutta tämä lauantai olikin sitten työpäivä, joten ruoanlaitto oli arkisella tasolla.Tarvitsin siis eväät myös lauantaille. Työpaikallani olevasta rempasta johtuen meillä opeilla ei ole toisessa opetuspisteessä kunnon tukotiloja, joten  termariin mukaan juotavat ja pari leipää ja salaattia mukaan. Ne täytyy sitten hotkaista jossakin välissä jossakin.

Lähtiessäni laitoin uuniin karjalanpaistin ja annoin määräyksen, että kun tulen takaisin, niin perunat pitää olla kuorittuna. Homma oli hoidettu hienosti. Perunoita oli kuoritti reippaalla otteella. Ne säilyvät mainiosti jääkaapissa kylmässä vedessä.

 





Comments