Parsa ja ihmekastike


 Päätin sitten ostaa parsaa.

Kansainvälisessä keittokirjassa (EbbaMeyer-Berkhout 1980) on ohje parsan keittämiseen. Ohje on muuten hyvä, mutta siihen on lipsahtanut pienoinen painovirhe. Parsan keittoajaksi mainitaan 20 minuuttia. Ei taitaisi olla mitään jäljellä tästä herkusta, jos tuota aikaa noudattaisi. Keittoaika on oikeasti 2 min eikä tippaakaan enempää.

Kuori parsa huolellisesti ja katkaise mahdollinen puumainen osa pois.
 


Kastikkeeksi tein ko. kirjasta ns. Ihmekastikkeen. Se on oikeastaan sama kuin ns. hollantilaiskastike, mutta siinä ei ole mausteena muskottia niin kuin hollantilaiskastikkeessa. Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä kastikkeen kokonaisesta munasta (siis keltuainen+valkuainen) se vaihtoehto kun annetaan ohjeessa. Ei kannata. Paras kastike tulee kun käyttää vain keltuaisia ja jos haluaa, voi valkuaiset vatkata kovaksi vaahdoksi ja sekoittaa kastikkeeseen lopuksi.

 

Ihmekastike tehdään näin (annos on kahdelle)

2 munan keltuaista tai 1 muna
1 tl sitruuanan mehua
3 rkl öljyä tai 4 rkl pehmeää voita (käytin voita)
2-3 rkl vettä tai lihalientä tai  valkoviiniä
ripaus suolaa (todella siis ihan vähän)

Kastikkeen valmistukseen tarvitset pinen teräskulhon tai kattilan, suuremman n. 6-8 cm korkean kulhon täynnä kumaa vettä, sähkövatkaimen, taikinakaapimen ja ainekset.

Laita kaikki ainekset pienee kulhoon ja aseta se levyllä olevaan isompaan kulhoon vesihauteeseen. Varo, ettei vesikulhosta pääse vettä kastikkeen joukkoon. 
Käännä levy pienimmälle lämmölle ja vatkaa kastike sähkövatkaimen pienimmällä nopeudella vaahtoiseksi.

Irroita kastike taikinakaapimella kulhon pohjasta ja jatka vatkaamista.

Kastike ei saa kiehua. 

Kun kastike on sopivan vaahtoista ja sakeaa, kaada se välittömästi kylmään kastikekulhoon.(EbbaMeyer-Berkhout 1980, 166).
 


Lähde EbbaMeyer-Berkhout (1980). Kansainvälinen keittokirja.  Otava.

Lähetetty Windows Phonesta

Comments