Mozzarellan ohje

Tekemäni Paneer-juusto muistuttaa sen verran paljon mozzarellaa, joten ryhdyin pohtimaan, että kuinka sitä voisi valmistaa kotona.

Ja löytyihän niitä ohjeita. Lomalla on aikaa kokeiluhin, joten...ehkä jonakin kauniina tai vähemmän kauniina päivänä tartun haasteeseen.



Mozzarella
5 l maitoa
1 dl luonnonjogurttia
1 dl piimää
1 tl juoksutetta

Suolavesi
200g suolaa/1 l vettä (tämä siis tulee kuvioihin sitten kun juustomassasta muotoillut pallot laitetaan suolaveteen!)

Kuumenna maito 32°C:een ja lisää jogurtti ja piimä koko ajan sekoittaen. Jätä tekeytymään 45 minuutiksi. Lisää sitten juoksute ja sekoita hyvin. Jätä tekeytymään tunniksi pitäen lämpötila 32°C:ssa.
Kaada sitten juustomassa juustomuotiin tai siivilään ja valuta hera pois. Kun olet saanut massasta kiinteää, pese se kylmällä vedellä. Laita juustomassa jääkaappiin yöksi.
Ota juustomassa seuraavana päivänä huoneenlämpöön että bakteeritoiminta pääsee käyntiin. Leikkaa massa pieniksi paloiksi ja muotoile palloiksi. Laita pallot vesihauteeseen, jonka olet lämmittänyt lähes kiehumispisteeseen. Katkaise lämpö ja anna veden lämpötilan pudota 55°C:een ja purista kaikki juustopallot kasaan. Vaivaa juustomassaa kuten taikinaa. Muotoile sitten juustomassasta n. 250 g painavia palloja (pitäisi olla 2 kpl).

Laita pallot suolaveteen 12 tunniksi ja sitten Mozzarella on valmista.

Lähde:Kyllä äiti tietää -blogi, jossa on postaus, josta löytyy todella runsaasti valmistusoheita erilaisiin juustoihin http://kysymammalta.blogspot.fi/2009/09/juusto.html


Mozzarella-ohje (englanninkielinen)

How to make homemade mozzarella?

How to make homemade mozzarella? (kuvia)

Comments