Ruokaostoksilla elokuussa 2016

Elokuussa on keräilykuukausi. Olen saanut kuivattua tillin korianterin ja persiljan. Lisäksi olen saalistanut sieniä ja marjoja. Elokuun 2016 ruokakustannukset olivat 219,77 €. Se tarkoittaa 73.25 €/henkilö/kuukausi ja keskikulutus on 7.08 €/päivä. 

Broileri lensi pöytään tavallista useammin. Se on nopea ja helppo. Etenkin mökillä se on kiva juuri siksi, että ei tarvitse tuntitolkulla haudutella.

Kanttarelleja on löytynyt runsaasti, joten niitä on sitten myös käytetty melkein joka paikassa.

Viikko 32

Maanantai 1.8.2016
Juhelihakastike ja pasta. Salaattia.

Tiistai 2.8.2016
Lasagne. Tästä riittää huomisellekin. 

Keskiviikko 3.8.2016
Lasagnelle seuraksi uusi salaatti. Iltapala syötiinkiin sitten mökillä. Paistoimme jälleen broilerin koipi-reisiä.

Torstai 4.8.2016
Herkkutattibroileri. Oli todella hyvää. Iltapalana syötiin lämpimiä leipiä, johon käytimme tylsästi eiliset broilerin koivet. Lisäksi juustoa ja sipulia.


Perjantai 5.8.2016
Pastaa ja savupekonikastiketta.

Lauantai 6.8.2016
Perunat ja pihvit.

Sunnuntai 7.8.2016
Salaattisunnuntai, leipää.

Viikko 33

Maanantai 8.8.2016
yksin kotona, joten eilisellä salaatilla mentiin.

Tiistai 9.8.2016
Broileria ja sienimuhennosta.

Keskiviikko 10.8.2016
Munakasta, pyttipannua ja salaattia. 


Torstai 11.8.2016
Tähdelautanen, johon koottiin alkuviikon jämät ja salaattia.

Perjantai 12.8.2016
Perunoita ja pihviä. Aika tylsää oikeastaan. Mökillä vielä grillattiin makkaraa.

Lauantai 13.8.2016
Broileria kermakastikkeessa ja salaattia.

Sunnuntai 14.8.2016
Broileria sienimuhennoksen kera. Salaattia.

Viikko 34

Maanantai 15.8.2016
Pizzaa. Tämä riittää vielä huomisellekin. Perinteisen jauhelihapizzan lisäksi tattipizzaa, kanttarellipizzaa. Nami.

Tiistai 16.8.2016
Kanttarellikastike ja pihvit.
Pizzaa.

Keskiviikko 17.8.2016
Jauhelihakastike ja pasta.

Torstai 18.8.2016
Tattimuhennos ja perunat.

Perjantai 19.8.2016
Perunat ja tattimuhennosta.

Lauantai 20.8.2016
Oorakkaita ja possua perunoiden kera.

Sunnuntai 21.8.2016
Kanttarellimuhennos, salaatti ja sisäfilée. Loput kanttarellimuhennoksesta lämpimien leipien päällä. Evääksi kanttarellileipää.

Viikko 35

Maanantai 22.8.2016
Lihapullakastike ja perunat, salaattia ja porkkanaraastetta.

Tiistai  23.8.2016
Eilisillä mentiin.

Keskiviikko 24.8.2016
Junnun toiveruokana jälleen jauhlihakaistike ja spaghetti.


Torstai 25.8.2016
Spaghettia riitti vielä tänäänkin.

Perjantai 26.8.2016
Lohilepä.

Lauantai 27.8.2016
Lohta ja perunoita.

Sunnuntai 28.8.2016
Tattikeittoa ja leivitettyjä broilerin rintapaloja, riisiä ja salaattia.

Viikko 36

Maanantai 29.8.2016
Spaghetti ja jauhelihakastike. Junnun toiveesta. Ilmeisesti tätä voisi olla vaikka joka päivä.

Tiistai 30.8.2016
Eilisillä mentiin.

Keskiviikko 31.8.2016
Jauhelihakeitto. Tästä riittää vielä huomisellekin.


Comments