Savustettu

 Kuvat Margit Mannila

Olemme haaveilleet jo pitkään savustamisesta ja tänään me sitten teimme unelmista totta. Uutuuttaan kiiltävä savustuspönttö nostettiin tulelle. (Ei muuten sitten kiillä enää.) 





 Kassler laitettiin ritilälle.

Pohjalle savustuslastuja 2/3 leppää, 1/3 omenapuuta. Lisäksi pari sokerinpalaa, pieneen peltipurkkiin vettä ja muutama katajanoksa.

Fileen paino oli n. 3 kg. Aikaa savustamiseen käytimme  3 h. Pidimme aika hyvää tulta pöntön alla. Liha oli  mehevää ja siinä oli voimakas savun maku. Se olisi ehkä saanut kuitenkin uiskennella suolavedessä pari päivää ennen savustamista, jotta suola olisi ehtinyt imeytyä kunnolla.

Lisäksi savustusaika olisi voinut olla ehkä 30 min - 1 h pidempi, jotta lihasta olisi tullut ylikypsää. Hyvää se oli näinkin. Niin hyvää, että totaalisesti unohdin ottaa kuvat valmiista lihasta!

 



Comments