Maksapatee Mysi Lahtisen tapaan

Kuvat Margit Mannila

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, joskus 1990-luvun alkuvuosina oli legendaarisen ruokatoimittaja Mysi Lahtisen maut plus-palsta. Keräsin ohjeet talteen ja esimerkiksi tämä maksapatee on yksi niistä ruoista, jota säännöllisesti teen joulupöytään ja joskus kun pateen himo iskee muutenkin. Erityisesti tietysti lämmittää mieltä, että Mysi Lahtisen juuret ovat Seinäjoella.

Hyytelöity patee kuudelle
250 g jauhettua raavaanmaksaa
200 g possun jauhelihaa
100 g jauhettua tuoretta silavaa
2 sipulia
5 anjovisfileetä
3 rkl anjovislientä
1 dl kermaa
1 kananmuna
2 rkl konjakkia
mustapippuria myllystä
voita sipulien paistamiseen
ja vuoan voitelemiseen (käytän tässä pekonia, joten en voitele vuokaa)

Hyytelö pateen pinnalle 
4 dl lihalientä
2 liivatelehteä
3 rkl sherryä

Tee näin
  1. Kuori sipulit ja silppua ne. Paista sipulit raukeiksi ja jäähdytä.
  2. Hienonna anjovisfileet haarukalla.
  3. Sekoita kaikki ainekset  hyvin keskenään ja mausta seos maun mukaan mustapippurilla.
  4. Kaada taikina voideltuun tai pekonilla vuorattuun uunivuokaan.
  5. Jätä vuoan reunalle pari senttiä tyhjää tilaa.
  6. Keitä vettä vedenkeittimellä ja laita korkeareunaiseen uunivuokaan.
  7. Peitä vuoat tiiviisti alumiinifoliolla ja laita 175 C uuniin.
  8. Pateen kypsyminen kestää aika kauan, jos käytät suurehkoa vuokaa. Se alkaa ola kypsää kun sen seurat alkavat vetäytyä ja vuokaan kertyvä neste on kirkasta.
  9. Voit tarkistaa kypsyyttä leikkaamalla patee halki. Jos se on punertavaa keskeltä, se ei ole vielä kypsää. 
  10. Ota vuoka pois vesihauteesta ja anna pateen jäähtyä huoneenlämmössä noin tunnin ajan.
  11. Kaada vuokaan kertynyt neste pois.
  12. Vie patee kylmään.
  13. Hyytelöi se seuraavana päivänä.
Hyytelön valmistus pateen pinnalle 
  1. Sekoita kylmässä vedessä lioteut ja kuiviksi puserretut  liivatelehdet kuumaan lihaliemeen.
  2. Lisää sherry ja jäähdytä lientä hieman.
  3. Kaada neste pateen päälle ja upota koristeet pinnan alle.



Lähteet ja lukemisto
Maksapatee. KodinKuvalehti. (15.12.2017).
 
 

Comments