Ruokaostoksilla joulukuussa 2017

Kuvat Margit Mannila

Joulukuussa 2017 kului ruokaan rahaa yhteensä 641,17 euroa. Summassa ovat mukana ruokalahjakortit ja erikseen lahjaksi ostetut ruoat. Parin viimeisen vuoden aikana olen luopunut joulukorttien lähettämisestä, vaikka ne toki varmasti ilahduttavat saajaansa, mutta siitä huolimatta, ja olen laittanut rahat ruokakasseihin. Niistä on käytännössä enemmän hyötyä kuin joulukorteista. Kuluvana vuonna ostin myös muutaman ruokalahjakortin pienelle summalle.

Päivässä kulutus oli 20,68 euroa ja ruokailijaa kohden se tekee  213,72 €/kk.Olen edelleen jakanut ruokalijan määrän kolmella, juurikin siksi, että Junnun laajasta kaveripiiristä on aina joku syömässä meillä.





Viikko 48
Perjantai 1.12.2017
Makkaraa ja uunissa paistettuja kasviksia: porkkanaa, palsternakkaa ja perunaa.

Lauantai 2.12.2017
Broileria & salaattia ja bataattiranskikset.

Sunnuntai 3.12.2017
Pasta ja jauhelihakastike.




Viikko 49
Maanantai 4.12.2017
Eilisillä mentiin.

Tiistai 5.12.2017
Salaattia, karjalanpiirakkaa ja juustoa.

Keskiviikko 6.12.2017
Suomi 100 juhla-ateria. Nokkos-jyvänäkkäri, jonka päällä sienisalaattia metsäsienistä ja vaihtoehtona kylmäsavustettua lohta.  Uunissa paisetut tinjami-kevätsipuliperunat, liha ja jälkiruokana luumurahkatäytteiset sarvet.

Torstai 7.12.2017
Jauheliha-juustoleivät.

Perjantai 8.12.2017
Peruna, majoneesi-kurkkusalaattikastike. Lohi.

Lauantai 9.12.2017
Bataattiranskalaiset ja broilerirulla.

Sunnuntai 10.12.2017
Eilisillä mentiin.



Viikko 50
Maanantai 11.12.2017
Porkkanasosekeittoa.

Tiistai 12.12.2017
Porkkanasosekeittoa riitti vielä tänään.

Keskiviikko 13.12.2017
Junnun ruokalistalla pizza. Minä sain töissä joululounaan.

Torstai 14.12.2017
Jauhemaksapihvit itselleni samalla kun tein maksapateeta ja Junnulle ruispasta, pekoni-sipulikastikkeella.

Perjantai 15.12.2017
Eilisillä mentiin.

Lauantai 16.12.2017
Vielä riitti pastaa, joten sitä syötiin. Jälkkäriksi otettiin siivut jäätelöä.

Sunnuntai  17.12.2017
Maksaa marinoituna punaviinissä sekä Junnulle possun sisäfiléestä pihvit ja lisukkeena kasvispihvit.

Viikko 51

Maanantai 18.12.2017
Eilisillä mentiin. Junnu lämmitti pihvin ja keitti kananmunia.

Tiistai 19.12.2017
Maksapihvit kelpasivat minulle. Junnu söi kasvishampparin.

Keskiviikko 20.12.2017
Lämpimät leivät.

Torstai 21.12.2017
Lämpimät leivät osa II.

Perjantai 22.12.2017
Leipomispäivä. Lähinnä leipää. Junnu kävi ulkona syömässä.

Lauantai 23.12.2017
Jouluinen salaattipeti ja pihvi.

Sunnuntai  24.12.2017
Jouluaatto. Aamulla riisipuuroa ja illalla alkupalan salaattia voisarvessa, naudan sisäfilée pihvi, paahdettuja juureksia. Jälkiruokana piparkakkupohjalla oleva minttujuustokakku suklaahippusilla. Ei huono.

Viikko 52
Maanantai 25.12.2017
Eilisen tähteillä mentiin. Paisteltiin uudet pihvit perunoiden ja kasvisten seuraksi. 

Tiistai 26.12.2017
Ja sama kuvio kuin edellä. 

Keskiviikko 27.12.2017
Salaattia ja leipää. Porkkanaraastetta.

Torstai 28.12.2017
Pizzakka.

Perjantai 29.12.2017
Pekoni-sipuliipiiras.

Lauantai  30.12.2017
Eilisillä eväillä mentiin. 

Sunnuntai 31.12.2017
Karjalanpaisti & perunasose. 

Comments