Ladyt iltapalalla 2018

 Kuvat Margit Mannila


Vuoden 2018 illallinen oli  jo järjestyksessä viides ladyjen iltapala. Ilmeisimmin on kysessä jo vahva mukava perinne. 

Kiitos Ladyt, kun olette tekemässä muistoja. Toivotaan että tulevan vuoden iltapalaa voidaan viettääkin mökillä vaikkapa yökylässä. Ja kiitos aivan ylenpalttisesta muistamisesta.

Otettaisiinko elämänohjeeksi Charles Gibsonin ajatus: "Lady on nainen, joka aina ottaa huomioon muut eikä koskaan unohda itseään." Meillä taitaa olla tämän ajatuksen alkuosa hallussa, mutta tuon loppuosan kanssa meillä taitaa olla hieman opettelemista.

 

Alkupala
Voitaikinasarvessa salaatti, jossa  savustettua lohta, katkarapua, mozzarellaa, tomaattia, paprikaa, punasipulia (mökillä kasvatettua), kurkkua, jäävuorisalaattia, purjoa ja koristeena paahdettua lehtikaalia.

Pääruoka
Lehtipihvi, kastike turkkilaisesta jogurtista, jossa murennettua paahdettua lehtikaalia ja valkopippuria, hasselbackan perunat mukaelma, paahdettuja kasviksia. 

Jälkiruoka
Punaherukka-minttu-suklaajäädyke, vadelmakastike, piparkakun murusia, suklaasydämiä  sekä hieman kuivattua, mökillä kasvatettua, minttua. 




Aikaisemmat iltapalat 

Ihana ilta ja Ellen Svinhufudin kakku 2015. (7.1.2018).  

Ihanat Ladyt iltapalalla. 2016. (7.1.2018).

Iltapala yhdeksälle 2014. (7.1.2018).

Ladyt napsivat nokkosia. 2017. (7.1.2018)

Comments